Skip to: site menu | section menu | main content

Rovaniemen
Käyttökoirat ry

Ohjeistus RKK:n talkoopisteistä

Rovaniemen Käyttökoirat on yhdistys, joka koostuu monipuolisista koiraharrastajista. Yhdessä tekeminen mahdollistaa sellaisten asioiden järjestämisen, joihin kenelläkään yksin harrastavalla ei ole mahdollisuutta, esim. ohjatut harjoitukset, kilpailut, kokeet ja näyttelyt. Yhdistys kerää varoja toimintaansa mm. järjestämällä erilaisia tapahtumia. Yhdistyksellä ei ole palkattuja työntekijöitä, vaan kaikki sen toiminnot ovat riippuvaisia jäsenten aktiivisuudesta.

Yhdistys ei voi toimia nykyisessä mittakaavassa pelkästään jäsenmaksujen turvin, vaan tarvitsee lisäksi jäsentensä aktiivisuutta. Saadakseen käydä ohjatuissa harjoituksissa on osallistuttava myös talkootyöhön. Talkoopisteitä voit kerätä osallistumalla aktiivisesti yhdistyksen toimintaan. Vinkkejä tekijöitä kaipaavista töistä voi kysyä hallituksen jäseniltä tai ryhmien vetäjiltä.

Mitä talkoopisteillä saa vastineeksi?

Vuoden 2010 ohjattuihin harjoituksiin saavat osallistua sellaiset jäsenet, joille on kertynyt vähintään 10 talkoopistettä vuoden 2009 loppuun mennessä. Mikäli ryhmiin voidaan ottaa vain rajoitettu määrä koirakoita, ovat etusijalla ahkerimmat (eli eniten pisteitä keränneet) talkoilijat. Ryhmiin ilmoittautumisten vastaanottajat tarkistavat ajantasaisen pistetilanteen kerhon talkoovastaavalta. Kurssit ja muu toiminta on ensisijaisesti jäsenistölle. Jos 10 pistettä ei ole kasassa vuoden loppuun mennessä, seuraavan vuoden harjoituksiin pääsee osallistumaan sitten kun tämä 10 pistettä on täynnä. Näitä vuoden vaihduttua kerättyjä puuttuvia pisteitä ei kuitenkaan oteta huomioon kyseisen vuoden 10 pisteessä.

Uudet jäsenet pääsevät heti mukaan toimintaan, myös harjoituksiin. Uusilla jäsenillä on yksi vuosi aikaa kerätä 10 talkoopistettä alkaen jäseneksi liittymispäivästään. Mikäli ei tuon vuoden aikana saa kerättyä vaadittuja pisteitä, harjoitusten ovet sulkeutuvat, kunnes vaaditut pisteet ovat kasassa. Ensimmäisen vuoden jälkeen uudet jäsenet sulautuvat normaaliin pistelaskusysteemiin, eli pisteitä tulee olla 10 per kalenterivuosi.

Aktiivinen talkootyö palkitsee tekijänsä. Kertyneet pisteet ovat henkilökohtaisia. Kun olet kerännyt 40 pistettä, voit halutessasi lunastaa pisteitä vastaan kerhon liivin tai vaihtoehtoisesti jatkaa pisteiden keräystä ja kun pisteitä on 60, voit pisteitä vastaan lunastaa kerhon puvun. Muistathan, että jatkossakin sinun täytyy talkoilla 10 pisteen edestä seuraavaa vuotta varten, jotta voit osallistua ohjattuihin harjoituksiin.

Talkoopisteitä jäsenelle voi kerätä myös perheenjäsenet ja kaverit. "Varamiehen" tekemiä talkoopisteitä voi hyödyntää maximissaan 5 pistettä per vuosi. Varamiehen tekemät pisteet eivät kerrytä pisteitä kerhon liiviä tai pukua varten.

Miten talkoopisteet kertyvät?

  • Koe/kilpailu
    • MEJÄ: jälkipäivä 2 pistettä, koepäivä 4 pistettä
    • AGILITY: puoli kisapäivää 1 piste, koko kisapäivä ei-kilpailevat 4 pistettä, kilpailevat 3 pistettä
    • Näyttelyt: puoli päivää 1 piste, koko päivä 4 pistettä
    • TOKO: puoli kisapäivää 1 piste, koko kisapäivä 3 pistettä
    • PK: esivalmistelujen maastopäivä 2 pistettä, puoli kisapäivää 1 piste, koko kisapäivä 3 pistettä
    • ilmoittautumisten vastaanotto 2 pistettä
    • muu esivalmistelu (esim. tietojen syöttö koneelle, papereiden esitäyttö) 1 piste
    • tuomari ja vastaava koetoimitsija 5 pistettä / kokonainen koe-/kisa-/näyttelypäivä
  • Rakennus-, esteiden siirto- ja siivoustalkoot 2 pistettä (ei koe-, näyttely- tai kilpailupäivänä)
  • Match Show 2 pistettä
  • Kanttiinivalmistelut 4 pistettä (jaetaan valmisteluihin osallistuvien kesken)
  • Vakituisille harjoitusten vetäjille 10 pistettä
  • Hallituksen jäsenille, jäsensihteerille, palkintovastaavalle, jaostojen nimetyille vetotiimin jäsenille, sekä näyttelytoimikunnan jäsenille kertyy 10 pistettä vuodessa kustakin toimesta erikseen
  • Muut tehtävät (esim. luennon järjestäminen), joiden talkoopisteistä sovitaan hallituksen kanssa erikseen

Ensisijaisesti pisteiden merkitsemisestä huolehtii talkoilija itse. Jokaiseen tapahtumaan nimetään talkoovastaava, jonka hallussa olevaan talkootyölistaan jäsenet käyvät itse merkitsemässä omat talkoilunsa. Jäsenille lähetetään omat talkookortit Kontakti -lehden välissä mihin merkitään itselle muistiin omat talkoilut ja niistä saadut pisteet. Talkookortin voi myös tulostaa yhdistyksen nettisivuilta. Mikäli jäsenyytesi katkeaa talkoopistekertymä nollaantuu.

Tulostettava talkoopistekortti, kaksi versiota:

  • Vihkonen (tulosta kaksipuolisena ja taita vihkoksi)
  • Irralliset sivut (4 A4-kokoista sivua, nido kulmasta yhteen - käytä tätä ellet saa edellistä onnistumaan)

Palaa alkuun